Project Description

Kalastus

Keurusselän vieraista huomattava osa tulee alueelle vuodesta toiseen hyvien kalastusolosuhteiden takia.

 

Kalastus

Keurusselkä tunnetaan myös kookkaista kuhistaan ja erityisen hyvin niitä on saaneet jigikalastajat läheisten syvänteiden reunamilta

Aivan hotellin niemen läheltä on saatu kookkaita haukia ja ahvenia ihan rannalta käsin kalastaen. Keurusselkä tunnetaan myös kookkaista kuhistaan ja erityisen hyvin niitä on saaneet jigikalastajat läheisten syvänteiden reunamilta. Kalaretki perheen pienimpien kanssa onnistuu myös helposti perinteistä mato-onkea käyttäen ja kalaretken päätteeksi voi vaikka grillata makkarat hotellialueen laavulla. Hotelli vuokraa virveli/viehepaketti/haavisettejä ja soutuveneitä.

Myös ammattimaisen kalastusoppaan mukana pääsee kalaretkelle helposti.

Ohjatulla retkellä saa hyviä vinkkejä eri kalastustavoista, joita sitten voi hyödyntää omatoimiretkillä. Yhteistyökumppanimme järjestää tilauksesta esim. 3 tunnin kalastusretken turvallisella veneellä, sisältäen kaikki kalastusvälineet ja tarvittaessa myös haalariasun. Retken hinta on 480€/ max 4 kalastavaa henkilöä. Lähtö hotellin laiturista.

Retkelle osallistuvilla täytyy olla suoritettuna valtion kalastohoitomaksu 6€/vrk tai 15€/vko. Luvan hankinta voidaan hoitaa tarvittaessa myös hotellin toimesta.

Klubin perhe

Hotelli Keurusselkä

Hotelli Keurusselkä tarjoaa parhaat palat sekä viihteen että herkuttelun saroilla.

Mäntän Klubi

Majoitus- ja kokoustilamme ovat myös arkkitehtuurisen mielenkiinnon kohteena, ympäri maailman.

Honkahovi

ArtHotel Honkahovi palvelee korkeatasoisena hotelliravintolana.

Keurusharju

Upea keskisuomalainen luonto luo puitteet rentouttavalle lomallesi Keurusharjulla!

Ota yhteyttä

Tervetuloa Hotelli Keurusselkään!

Hotelli Keurusselkä
Keurusseläntie 134
42700 KEURUU

+358 (0)14 3611 000 (Hotelli Keurusselkä)
+358 (0)44 799 7606 (myyntipalvelu)

myynti@hotelkeurusselka.fi

+358 (0)44 901 6576 (pöytävaraukset)

Ravintolamme ja lobby bar
ovat avoinna

ma-to 12-23
pe-la klo 12-24
su klo 12-17

Keittiö on avoinna
ma-la klo 12-22
su klo 12-17

Aamiainen
ma-pe klo 7-10.30
la-su ja arkipyhät 8-11

Iris Mäkinen
Iris MäkinenYrittäjä
+358 (0) 400 729 020
iris.makinen@
klubin.fi
Päivi KakkuriPalvelupäällikkö
+358 (0) 44 772 7299
paivi.kakkuri@
hotelkeurusselka.fi

Jätä meille palautetta tai kysy jotain - sana on vapaa!