Eettiset

toimintaohjeet

VASTUULLINEN LIIKETOIMINTA

Hotelli Keurusselkä sitoutuu jatkuvaan kehittämiseen ja käyttää taloudellisia resursseja tavalla, joka edistää ympäristö- ja sosiaalista kestävyyttä sekä varmistaa liiketoiminnan taloudellisen kannattavuuden pitkällä aikavälillä.

NOUDATAMME LAKEJA JA SÄÄDÖKSIÄ

Kaiken toimintamme lähtökohta on voimassaolevien lakien ja säädösten noudattaminen. Toimimme hyvien liiketoimintaperiaatteiden mukaisesti ja toimialaa ohjaavien säädösten mukaisesti.

TALOUS

Huolehdimme lakisääteisistä velvollisuuksista, muun muassa täsmällisestä verojen ja muiden maksujen maksamisesta yhteiskunnalle. Kirjanpito ja asiakirjat ovat täsmällisiä ja todenmukaisia. Toimintamme on läpinäkyvää ja muita kunnioittavaa. Asiakas saa aina halutessaan kuitin. Emme koskaan pyri tarkoituksellisesti johdattamaan asiakasta harhaan tai pimittämään tietoa. Avoimuus ja vastuullisuus kuuluvat Hotelli Keurusselän arvoihin. Hotelli Keurusselällä on ehdoton nollatoleranssi lahjontaan ja korruptioon.

YKSITYISYYS

Huolehdimme asiakkaamme yksityisyydestä ja suojaamme luottamuksellisen tiedon lainsäädännön mukaisesti.

HENKILÖSTÖ JA IHMISOIKEUDET

Hyvinvoiva henkilöstö on Hotelli Keurusselän tärkein voimavara. Hotelli Keurusselällä noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä ja lakeja. Hotelli Keurusselän työntekijöillä on toimiva työterveyshuolto, ja työntekijöiden hyvinvoinnista ja esimerkiksi ergonomiasta huolehditaan tämän myötä. Esimiehet on ohjeistettu puuttumaan epäkohtiin.

Olemme työpaikkana suvaitsevainen ja yhdenvertaisuus on meille tärkeä arvo. Palkkaamme henkilöstöä kaiken tasoisiin tehtäviin ikään, etniseen taustaan tai sukupuoleen katsomatta. Rekrytointi tehdään tasapuolisesti, reilusti ja läpinäkyvästi. Sitoudumme kaikkien ihmisten tasa-arvoiseen kohteluun ja oikeuksiin ja torjumme korruptiota sekä lapsiin, teini-ikäisiin, naisiin, vähemmistöihin tai muihin haavoittuvassa asemassa oleviin ryhmiin kohdistuvaa kaupallista, seksuaalista tai muuta hyväksikäyttöä sekä kaikenlaisen häirintää.

Hotelli Keurusselän työntekijöiden tulee välttää tilanteita, jotka ovat ristiriidassa tai joiden voidaan katsoa olevan ristiriidassa työntekijän henkilökohtaisten ja liiketoimintaan liittyvien etujen kanssa. Emme anna tai vastaanota mitään lahjuksia tai etuja, joita voidaan pitää lahjuksina tai korruptiona.

Kehitämme inklusiivista viestintää ja suunnittelemme palveluitamme niin, että jokaisella on tosiasiallinen mahdollisuus tulla asiakkaaksi Hotelli Keurusselkään. Sitoudumme olemaan avoimessa vuorovaikutuksessa eri sidosryhmien kanssa sekä edistämme hyviä toimintatapoja ja yhteistyötä.

Teksti jatkuu kuvien jälkeen…

YMPÄRISTÖ JA KESTÄVÄ KEHITYS

Kestävä kehitys kattaa koko toiminnan ja on luonnollinen osa päivittäistä työtä. Kunnioitamme ympäristöä, jossa toimimme ja vaalimme sen historiaa ja monimuotoisuutta. Pyrimme aktiivisesti vähentämään energian ja veden kulutustamme sekä minimoimaan jätteen syntymistä ja parantamaan sen lajittelua. Mittaamme ja seuraamme ympäristötehokkuuttamme säännöllisesti, myös mittaamalla veden, sähkön ja energiankulutusta sekä toiminnassamme syntyvän jätteen määrän. Kannustamme myös asiakkaitamme toimimaan ympäristöä kunnioittaen ja säästäen ja kehitämme palveluitamme myös tähän suuntaan.

YHTEISTYÖKUMPPANIT JA HANKINNAT

Hankimme vastuullisesti ja läpinäkyvästi ja odotamme vastuullisuutta myös kumppaneiltamme. Rakennamme kestäviä kumppanuussuhteita. Teemme yhteistyötä tunnettujen ja hyvämaineisten kumppaneiden kanssa. Olemme alueellisissa matkailuverkostoissa ja teemme tiivistä yhteistyötä paikallisten yritysten kanssa. Yhteinen halumme on pitää Keurusseutua elinvoimaisena ja saada matkailijoita alueelle. Käytämme mahdollisuuksien mukaan paikallisia elintarvikkeita hyödyksi, ja tuomme tuotteet myös ilmi.

Tarjoamme monipuolisia majoitus-, juhla- kokous- ja ravintolapalveluita Keurusselkäjärven molemmilla rannoilla. Uniikit ja historialliset kohteet taidekaupunki Mänttä-Vilppulassa ja luonnonläheiset kohteet aktiivilomailijoille Keuruulla.

Hotelli Keurusselkä

Hotelli Keurusselkä tarjoaa parhaat palat sekä viihteen että herkuttelun saroilla.

Mäntän Klubi

Majoitus- ja kokoustilamme ovat myös arkkitehtuurisen mielenkiinnon kohteena ympäri maailman.

Honkahovi

ArtHotel Honkahovi palvelee hotellina ja toimii myös tilausravintolana.

Keurusharju

Upea keskisuomalainen luonto luo puitteet rentouttavalle lomallesi Keurusharjulla!

Ota yhteyttä

Tervetuloa Hotelli Keurusselkään!

Hotelli Keurusselkä
Keurusseläntie 134
42700 KEURUU

+358 (0)14 3611 000

vastaanotto@hotelkeurusselka.fi

Vastaanotto
vastaanotto@hotelkeurusselka.fi

Myyntipalvelu (arkisin 8-16)
ryhmä- ja kokousvaraukset
+358 (0)44 799 7606
myynti@hotelkeurusselka.fi

Ravintola (esimerkiksi pöytävaraukset)
ravintola@hotelkeurusselka.fi

Keittiö
keittio@hotelkeurusselka.fi

Toimisto
toimisto@hotelkeurusselka.fi

Aukioloajat

Vastaanotto

Maanantai klo 8-21
Tiistai – Torstai klo klo 6.30-21
Perjantai klo 6.30-01
Lauantai klo 8-01
Sunnuntai klo 8-13

Ravintola

Maanantai- torstai klo 16-21 (keittiö klo 16-20.30, saatavilla pizzat & salaatit)
Perjantai klo 16-01 (keittiö klo 16-20.30)
Lauantai klo 12-01 (keittiö klo 12-20.30)
Sunnuntai suljettu

Aamiainen

Maanantai  – perjantai klo 6.30-9.30 (Kevyempi arkiaamiainen)
Lauantai – Sunnuntai (ja arkipyhät) klo 8 – 10.30

Kylpylä

Maanantai – Torstai naiset klo 17-18, miehet klo 18.15-20 (Huom! 30.9.-3.10. kylpylä avoinna klo 15-20, molemmat saunat lämpiävät)
Perjantai-Lauantai 14-20
Sunnuntai suljettu

Iris Mäkinen
Iris MäkinenYrittäjä
+358 (0)400 729 020
iris.makinen@
hotelkeurusselka.fi
Jari Ylönen
Jari YlönenResort Manager
+358 (0)40 708 5553
jari.ylonen@
hotelkeurusselka.fi
Pirkko Koskela
Pirkko KoskelaMyyntijohtaja
Ryhmät ja kokoukset
+358 (0)44 799 7606
pirkko.koskela@
hotelkeurusselka.fi

    Jätä meille palautetta tai kysy jotain - sana on vapaa!

    Olemme Green Key-sertifioitu hotelli

    Olemme sitoutuneet kehittämään toimintaamme kestävän matkailun periaatteiden mukaisesti.